Plondin juttu


Kotityö- ja puhdistuspalvelujen toisen vuoden opiskelija Plondi kirjoitti tämän lukuvuoden kuulumisistaan ja odotuksistaan syksylle sekä kesäloma suunnitelmistaan. Hän myös otti ihania kuvia koulun pihalta ja lähistöltä sekä haastatteli muita opiskelijoita blogiin.




Nimimerkki: Plondi
Ikä: 17

Tämän vuoden opiskelut ovat olleet rankkoja, mutta olen selvinnyt niistä hienosti ilman sen suurempia ongelmia. Opiskelen Pupa luokalla kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkintoa. Parasta tänä vuonna on ollut huomata, että vaikka välillä on rankkaa, kaikesta selviää. Ensi vuodelta odotan uusia haasteita ja valmistumista, mutta eniten uusia ystäviä ja uusia ihmisiä.

On tapahtunut niin paljon hauskoja juttuja, että on vaikea yrittää valita vain yhtä asiaa 🙂

Parhaat tapahtumat tänä lukuvuonna top 3:
1) Suomi 100 -juhlat Kuntolassa 2017.
2) Tampereen reissu Taitajat -kisoihin 2018.
3) Tutoreiden kevään leffahetki.

Mitä teen kesälomalla? Minulla on kesätyö koululla, joka kestää 2 viikkoa. Sitten aion ottaa aurinkoa ja syödä paljon jäätelöä. Tärkeintä on olla paljon poikaystävän kanssa <3





Nimimerkki: Heinartti
Ikä: 21

Olen saanut uusia kavereita tänä vuonna, mutta odotan parempaa lukuvuotta tulevalle syksylle.

Tämän lukuvuoden vuoden Top 3:
1) Nauraminen.
2) Sähläily.
3) Hauskanpito.

Kesälomalla menen mökille ja olen kavereiden kanssa.





Nimimerkki: Nasutin
Ikä: 20

Opiskeluni on mennyt hyvin tänä vuonna. Parasta koulussa on ollut kaverit sekä tyttöystävä. Odotan innolla valmistumista sekä uusia kavereita.

Lukuvuoden parhaat top 3:
1) Kiasma.
2) Suomi 100 -juhla.
3) Kavereiden kanssa oleminen.

Kesällä on pikkusiskon valmistujaisjuhlat. Lomalla aion myös olla tyttöystävän ja kavereiden kanssa sekä oleilla kotona.






Kommentit

Suositut tekstit